Marjoista C-vitamiinia

07.08.2017

Tämän blogin päivittäminen on kestänyt ihan liian kauan, mutta nyt siihen on tulossa parannus :). Pyrin kirjoittamaan blogia säännöllisin väliajoin aiheista, jotka tietysti itse koen kiinnostaviksi ja joista voisi olla hyötyä myös muille.
Erityisesti olen innostunut tänä kesänä suomalaisista marjoista, joita tällä hetkellä on vaikka kuinka paljon tarjolla. Syön marjoja päivittäin suoraan pensaasta suuhun, metsässä kävellessäni saatan poimia muutaman mustikan mukaani tai kanttarelleja. Haluan myös rohkaista asiakkaitani käyttämään marjoja entistä enemmän pillereiden sijaan varsinkin, kun ihania erilaisia marjoja saa tuoreena. Marjat ovat mitä parhaimpia vitamiinien, antioksidanttien ja polyfenolien lähteitä. Marjoja voi käyttää smoothiessa ja vaikka salaatissa tuomaan lisää väriä :)

Teen osa-aikaisesti töisä apteekissa ja aina tulee antoisaa keskustelua asiakkaiden kanssa erilaisista lääkkeettömistä keinoista, joilla voisi edesauttaa terveyttään tai flunssasta paranemista. 

Vitamiinit ja kivennäisaineet ovat yksi suosituimmista keskustelun aiheista ja niihin on varmasti jokaisella oma mielipiteensä. Näin kesän loppukynnyksellä ja syksyn alkaessa, moni miettii minkä monivitamiini-, C-vitamiini ja D-vitamiinivalmisteen ostaisi unohtamatta kalaöljyjä ja maitohappobakteereja. Minusta on ihanaa huomata ihmisten kiinnostus omaan terveyteensä ja miten moni pohtii keinoja sen ylläpitoon ja parantamiseen.
Tämä kausi on ihan parasta marjojen,sienten ja kasvisten aikaa. Suomen luonnosta löytyy mansikkaa, mustikkaa, kanttarellia ym. Pensaissa kypsyvät mustaherukat, punaherukat ja kohta ovat vadelmat valmiita poimittavaksi. 

Marjat ovat varsinaisia vitamiinipommeja: 1 dl mustikoita sisältää 4,3 mg C-vitamiinia, 1 dl punaherukoita sisältää C-vitamiinia 15 mg ja 1 dl mustaherukoita sisältää C-vitamiinia jopa 64,3 mg (1). Päivittäin nautittuna 1 dl jokaista yllämainittua marjaa riittää turvaamaan hyvin päivittäisen C-vitamiinin tarpeen. Marjoilla on myös muita lukuisia terveyshyötyjä. 

Marjoista on hyötyä sydän- ja verisuonitautien ja kakkostyypin diabeteksen riskitekijöihin. Marjoista voi olla hyötyä myös silmien ja aivojen terveydelle. Marjojen kerääminen on myös eräänlaista hyötyliikuntaa ja stressin lievitystä. Metsässä on ihanaa kävellä (ilman kännykkää) ja kerätä marjoja ilman suorituspainetta.

Keräsin punaherukat talteen ja suoraan rasioihin. Pakastan marjat aina ilman sokeria. Ne säilyvät vallan mainiosti ilman lisättyä sokeria ja ovat sulatettuna käyttökelposisia vaikka mihin.
Nautitaan suomalaisista superfoodeista! Ihanaa marjakautta Sinulle. :)

Lähteet:
1. https://fineli.fi/fineli/fi